Elokuvakesä 2008
Kesä on perinteisesti hitti- ja kassamagneettielokuvien ilmestymisaikaa. Tänäkin kesänä Suomessa saa ensi-iltansa muun muassa seikkailu- ja toimintaelokuvat Incredible Hulk (13.6., Edward Norton, Robert Downey, jr.), Wanted (27.6., Angelina Jolie, James McAvoy) ja Hancock (16.7., Will Smith, Charlize Theron) sekä koko perheen animaatio Kung Fu Panda (1.8.).
Mielestäni kuitenkin kiinnostavimmat kesällä teattereihin tulevat elokuvat ovat ihan muita. Toki edellä luetellutkin on varmasti kiva joku kerta vuokrata lauantai-illan ratoksi, mutta elokuvateatteriin minut voisi viedä vaikkapa seuraavat elokuvat.

Agenttikomedia Get Smart, joka kulkee Suomessa nimellä Salainen Agentti 86. Elokuvan pääosissa ovat Anne Hathaway ja Steve Carell. Tästä elokuvasta on varmasti äly kaukana, mutta kesäiltaan tällainen hömppä sopisi voimaustetun popcornin seuraksi oikein hyvin! Ensi-ilta 29.8.

ABBA-musikaaliin perustuva Mamma Mia!, jonka pääosaa esittää Meryl Streep. Pääosahahmon täysi-ikäisen tyttären mahdollisia isäehdokkaita esittävät Pierce Brosnan, Colin Firth ja Stellan Skarsgård. En suoraan sanottuna jaksa uskoa, että elokuva olisi hyvä, mutta yleensä musikaalit toimivat parhaiten elokuvateatterin pimeydessä, joten siellä se olisi mukavin nähdä. Ensi-ilta 18.7.

Tudors-televisiosarjan maailmaan sijoittuva The Other Boleyn Girl (Kuningattaren sisar), jossa Scarlett Johansson esittää Mary Boleynia ja Natalie Portman Anne Boleynia. Aiemmin Hulkiakin esittänyt Eric Bana esittää kuningas Henry VIII:tta. Pukudraama kuuluu katsomislistalle, koska olemme täydellisen koukussa Tudors-sarjaan. Ensi-ilta 12.9.

Ja kai se on tämäkin koko sarjan useampaan otteeseen nähneenä katsoa. Sex and the City - Sinkkuelämää. Elokuva on tietenkin nimetty sarjan mukaan, mutta jos tämä jatkaa sarjan tapahtumista, kenenkään naisista ei pitäisi olla sinkku. Olen ihan varma, että elokuva on ainakin sarjaan verraten huono. Jo pelkkä ajatus tuo rahastuksen maun suuhun. Ensi-ilta 6.6.
Kuvat: Outnow.ch.
Ei aiempia kommentteja
Ole ensimmäinen!
Jätä kommentti