Julkaistu aiemmin Populaarikulttuuria ja tekniikkaa -blogissani 1. marraskuuta, 2007. Tässä lyhennetty ja muokattu versio.

Elektroniikka ostaessani minulla on ollut useamman vuoden tapana kääntyä ensin verkkokauppojen puoleen, koska nettikaupoissa on usein halvinta. Verkkokaupat voivat pitää matalampaa hintatasoa kivijalkamyymälöihin verrattuna, koska monesti ne säästävät myymäläkustannuksissa ja henkilökuntakuluissa. Tämä on itsestään selvä tosiasia, joka mainitaan sähköisen kaupankäynnin oppikirjoissa. Toki nettikauppojenkin hintatasossa on huomattavia eroja, kun niitä alkaa verrata toisiinsa. Koskaan ei kuitenkaan saa sokeasti luottaa siihen, että mielivaltaisesti valitusta verkkokaupasta saa halvimmalla. Joskus kivijalkamyymälätkin pystyvät kilpailemaan hinnottelussa verkkokauppojen kanssa.

Nettikauppojen asiakkaita varten on netissä useita (puolueettomia) hintavertailupalveluita, joiden avulla pystyy jossain määrin selvittämään, mistä tuotteen X saa edullisimmin. Suomalaista hintavertailua tarjoaa muun muassa MikroBitti-lehden sivuilla alunperin pyörinyt Hintaseuranta.fi (elokuvat, tietotekniikka ja elektroniikka), AfterDawn-tietotekniikkasivuston uudehko Laitevertailu, josta löytyy myös hintatietoja, ja Vertaa.fi, jossa on mukana laajempi tuoteskaala kuin kahdessa ensin mainitussa. Saksassa on tunnetusti monesti edullisempi hintataso kuin Suomessa, joten Geizhals Preisvergleich on hyvä löytyä selaimen kirjanmerkeistä.

Suomalaiskauppoja vertaillessa käytän oikeastaan pelkästään Hintaseurantaa, koska sen vertailussa on mukana omien havaintojeni mukaan eniten kauppoja ja se tarjoaa Hintakori-toiminnon avulla monipuolisempia vertailuominaisuuksia. Heidänkään vertailussa ei tietenkään ole kaikkia mahdollisia suomalaisia verkkokauppoja, vaan monesti nettihakukoneella laitteen mallinimeä hakusanana käyttäen löytyy useita kauppoja, joiden hintataso on usein kilpailukykyinen. Esimerkiksi yksi tunnetuimmista suomalaisista tietotekniikan ja viihdeelektroniikan nettikaupoista, Verkkokauppa.com, ei ole mukana hintavertailussa.

Moni ostaa varsinkin elektroniikan mielellään perinteisestä kaupasta. He ovat valmiita maksamaan lisähintaa palvelusta, joka saattaa oman kokemukseni mukaan olla joskus arveluttavan huonotasoista. En edes tiedä, montako kertaa olen kiertänyt liikkeissä vertailemassa kännyköiden tai dvd-soittimien tai televisioden hintoja ja tiennyt laitteista enemmän kuin myyjä. Parin tunnin nettiselailulla ja tuotetietojen vertailulla voittaa myyjän helposti tiedon määrässä.

Monille on tärkeää myös se, että takuuhuollon ollessa tarpeen myyjäliike löytyy läheltä ja tavaran voi viedä huoltoon henkilökohtaisesti. Toisaalta esimerkiksi tietokonetta ostaessa myyjää tärkeämmässä asemassa on koneen valmistaja tai maahantuoja. Sen ainoan kerran, kun minun piti lähettää pöytäkone huoltoon, hoidin takuuhuollon suoraan Fujitsu-Siemensin kanssa. Kone haettiin kotoa ja palautettiin takaisin kotiin ja koko operaatio kesti noin viikon. En usko, että paikallisen kodinelektroniikkaliikkeen kautta huoltoon toimitettu laite olisi tullut yhtä nopeasti takaisin. Läppäriä ostaessa valtisin merkin osittain takuuhuollon järjestelyn vuoksi. LG:lläni on kahden vuoden on-site takuu, joka hoituu InfoCaren kautta. Toivon, että he hoitavat palvelunsa yhtä nopeasti kuin FS, jos joskus tarvitsen takuuhuoltoa koneelleni.

Monia arveluttaa myös verkko-ostamisen turvallisuus. Itselläni ei ole verkko-ostohistoriassani huonoja kokemuksia ja uskon, että verkko-ostaminen on yhtä turvallista kuin kivijalkamyymälästä ostaminen. Harmillista takapakkia verkkokauppojen maineelle on kuitenkin tuonut tänä keväänä uutisoinnista tuttu Store24-tapaus, jossa satojen asiakkaiden tilaamat ja maksamat tuotteet on jätetty toimittamatta ja lisäksi yrityksen verkkosivut on suljettu. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia enkä haluaisi ajatella, että luottamus verkkokauppoja kohtaan on tämän jälkeen huonompi. Aina kannattaa silti käyttää maalaisjärkeä netistä ostaessa.