Tukkavahoja
Tilasin Hairstoresta kolme purkkia hiusvahaa ja sain ne käsiini viime viikon lopulla. Tein tilaukseni siis juuri sopivasti ennen heinäalen alkamista. Jokainen vahapurkki sisälsi eri merkkistä vahaa tai muuta tukka-ainetta. Opiskeluaikoina ei pystynyt ostamaan kampaamotuotteita vaan piti kituuttaa huonoilla markettiaineilla, mutta tämän vuoden puolella, koska on ollut mahdollisuus, olen yrittänyt panostaa muotoiluaineisiin. Jos tukka on huonosti, päivä sujuu huonommin. En ole hiusmuotoilun asiantuntija, mutta lyhyiden hiuksien (omieni) sokimisesta minulla on kymmenen vuoden kokemus. Erilaiset vahat ja pastet ovat tulleet tutuiksi.

Tilaamistani tuotteista ainoa ennestään tuttu oli Osis+ 4-play, joka sopii hyvin lyhyeen tukkaan. Se on valkoista voidemaista pastea, joka tarjoillaan pienestä pumppupullosta. Aineen pitäisi kestää uudelleenmuotoilua (kostutus ja muotoilu), mutta tämä ominaisuus ei mielestäni siinä oikein toimi. 4-playssa on keskivahva pito - juuri sopiva haituviini - eikä se jätä hiuksia rasvaisen näköisiksi. 4-playn purkki on uudistumassa punaisesta metalliseen. Toivon mukaan tuote itsessään pysyy samanlaisena. Tuoksu on mieto ja sopii sekä miehille että naisille.
Ensimmäinen tuntematon tuote on tyylikkään retrosti pakattu Dax Waxin Short and Neat -vaha. Selosteen mukaan se sisältää hoitavia öljyjä ja tekee hiukset terveen ja kiiltävän näköisiksi. Short and Neat on melkein kirkasta hyytelömäistä ainetta. Se tuoksuu - ne ole vielä päättänyt kummalta enemmän - joko luonnollisen kookosmaiselta tai mummoaineelta. Jo toisella käyttökerralla onnistuin saamaan tukkani näyttämään melko kivalta. Ensimmäinen oli ihan katastrofi ja hiukseni näyttivät täysin rasvaisilta ja likaisilta. Tällä saa tukkaan pientä raskautta ja luonnollista jämäkkyyttä. Mielestäni unisex-tuote.

Toinen itselleni uusi tuote on Cutrinin Chooz Messy Mud. Saven näköinen kuituvaha tuoksuu ihanan hedelmäiseltä, omenalta tai päärynältä tai vastaavalta. Vaha on juuri sopiva pieneen muotoiluun ja latvojen laittamiseen. Oikealla tekniikalla hiukset eivät jää likaisen rasvaisiksi, mutta kiiltoa vaha antaa. Karsastan hieman kiiltoa antavia vahoja, koska en osaa käyttää niitä ja ne eivät tunnu sopivan hiustyypilleni. Tämä kuitenkin tuntuu hyvältä, kunhan muistan käyttää maltilla.
Kaapista löytyy lisäksi aiemmalta tilauskerralta Osis+ Mess Up -mattavahapurkki, joka on vähän kuin savea. Se on melko voimakas eikä jätä hiuksia rasvaisen näköisiksi. Mess Upin kohdalla tosin ongelmana on joskus, että varsinkin todella lyhyt tukka saattaa tulla luonnottaman pörröisen näköiseksi. Olen kuitenkin aina pitänyt Mess Upista, se on melko varma valinta omalla kohdallani. Se tuoksuu mielestäni hyvältä. Tuoksun perusteella se on naisten tuote.
Tuo Messy Mud on todellakin hyväntuoksuista. Innostuin keväällä ostamaan alennuksesta sen sisarmömmön Play Clayn, joka osoittautui yhtä kivaksi tuotteeksi niin hajun kuin ominaisuuksien puolesta.
Joo-o, kuola valuen luen aina sun tekniikkapäivityksiä, mutta päädyn kommentoimaan hiusvahoja. :D
Mä en oo oikein koskaan osannut vahalla saada hyvää lopputulosta. Hiukset on luonnonkiharat ja paksut mutta ei kuiteskaan mitkä kultakutrit. Jos haluaa tyvestä latvaan pitoa niin saa olla niitä aamulla veivaamassa puoli tuntia ja vähän väliä päivän mittaan. Viimeksi kampaaja laittoi Osiksen Dust it puuteria hiuksiin ja tuli saman tien hankittua sitä itselle. Purkki toimii maustepurkin tapaan, että siinä on sellasia pieniä reikiä mistä sitä puuteria/talkkia/perunajauhoa tulee ja sitä ripotellaan hiuksiin ja sorkitaan oman maun mukaan sekasin tms. Pito on mahtis ja tekee hiuksista karhean tuntuiset eikä tahmaset. Oikea hinta taisi olla 17 e mutta myi 14,5 - hintava mutta suosittelen silti! :) (Mikä myyntipuhe!)
Jep, tavallisen kaupan vermeitä on tullu kokeiltua liianki kans, ja aina ne on tuottaneet pettymyksen.
Mutta viime kerralla löyty aika mainio aine, joa sopii meiän molempien hiuksille :) Se oli L’orealin Studio Remix Texturising Fibre Paste, sinivalkonen pyöreä purtilo. Hintaa oli kuitenki yli 5 euroa, että ei ihan halvimmasta päästä. Valkeaa, aika paksua vahamaista mömmöä, jota ei myöskään kärsi laittaa liikaa, muuten tulee rasvainen ja “märkä” look. Pitää kuitenkin yllättävän hyvin jopa minun jäykät ja itsepäiset hiukset ojennuksessa :)
Osiksen tuotteet on tuttuja, niistä oon käyttäny molempia, punaista ja harmaata vahapurkkia. Ne on kyllä hyviksi todettuja. Tosin se punainen (thrill, kuituvaha) taisi olla käsiin jäävää sorttia, joka ei millään meinaa lähteä irti pesemälläkään.. Ensimmäinen tuttavuus geeli/vaha aineisiin oli Wellan High Hair, pumppupullosta tuleva geeli, jonka ulkonäöstä ei oo enää mitään havaintoa, kun tuo nykyinen pullo on jo niin vanha.. Pitää käyttää säästeliäästi kun on niin hyvää ainetta :D
Oh, johan riitti sanomista tästä aiheesta.. :D
On se puuteri toimivaa myös lyhkäsiin hiuksiin :)
Play Clay on kans tuollaista Messy Mudin tapaista melko jäykkää ruskeaa tahnaa. En itse asiassa oo edes huomannut kovin isoa eroa niiden välillä. Oiskohan Clay vähän kuivemman oloista?
Oikein hyvää ja tuhtia hiusvahaa “Murray’s Original Pomade” linkki
Suomessa ainakin Hairstore ja jotkut yksityiset liikkeet.
Linkit modattu 14.11.2008.
Tässä lisävinkki: pääkaupunkiseudulla joitakin Murray’s tuotteita saa täältä
Goofin’ Records
Hämeentie 46
00500 Helsinki
Heitillä on myös nettikauppa
Linkki modattu 14.11.2008.