Googlen käyttöehdot
Tänään, sen jälkeen kun Googlen selain Google Chrome tuli ladattavaksi, on Googlen käyttöehdoista nostettu esiin kohta 11, jossa todetaan (suurin piirtein), että Googlella on täydet oikeudet kaikkeen sisältöön, jota käyttäjä tuottaa Googlen palveluiden kautta. Monet sivustot ovat kirjoittaneet tästä, ja kieltämättä se selaimen kohdalla kuulostaa aika epäilyttävältä. Se kuulostaa siltä, että Googlella on oikeus kaikkeen, mikä tapahtuu Chrome-selaimen välityksellä. Tähän lukeutuisivat salasanat, luottokorttitiedot ja yksityiset valokuvat.

Itsekin säikähdin, kun uutisesta luin Digitodaysta sen jälkeen, kun Marko kommentoi edelliseen Chrome-viestiini. Mutta muutamia sivustoja selatessa kävi nopeasti ilmi, että samat pykälät löytyvät kaikista Googlen palveluista, mukaan lukien Gmail, Google Docs ja Blogger. Nämä ovat erittäin suosittuja internet-palveluita, eikä tästä ole tainnut näin suurta kohua nousta aiemmin? Olen käyttänyt Gmailia kohta kolme vuotta ja Bloggeriakin kirjoitin melkein vuoden ilman, että olin tietoinen tästä pykälästä (käyttöehdot, mitä ne on?).
Google: 11. Käyttäjän myöntämä käyttöoikeus sisältöön
11.1 Käyttäjä säilyttää Palveluiden kautta tai Palveluihin lähetetyn, julkaistun tai esitetyn Sisällön tekijänoikeudet ja muut käyttäjän omistamat oikeudet. Lähettämällä, julkaisemalla tai esittämällä sisältöä käyttäjä myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, tekijänpalkkioista vapautetun ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, suorittaa julkisesti, esittää julkisesti ja jakaa käyttäjän Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, julkaisemaa tai esittämää Sisältöä. Käyttöoikeuden ainoana tarkoituksena on antaa Googlelle mahdollisuus näyttää, jakaa ja mainostaa Palveluita. Tiettyjen Palveluiden käyttöoikeus voidaan peruuttaa Palveluiden Lisäehdoissa määritetyllä tavalla.
11.2 Käyttäjä hyväksyy, että tämä käyttöoikeus sisältää Googlelle myönnetyn oikeuden saattaa kyseinen sisältö sellaisten yritysten, organisaatioiden ja henkilöiden saataville, joiden kanssa Googlella on liikesuhde jaettujen palveluiden tuottamiseksi sekä oikeuden käyttää tällaista Sisältöä kyseisten palveluiden tuottamisessa.
11.3 Käyttäjä ymmärtää, että Google saattaa suorittaessaan teknisiä toimenpiteitä Palveluiden tuottamisessa käyttäjille (a) lähettää tai jakaa Sisältöä useiden julkisten verkkojen ja useiden välineiden kautta ja (b) tehdä Sisältöön muutoksia, jotka ovat välttämättömiä Sisällön muokkaamiseksi liittymäverkkojen, laitteiden, palveluiden tai välineiden teknisten vaatimusten takia. Käyttäjä hyväksyy, että Googlella on oikeus toimia näin tämän käyttöoikeuden nojalla.
11.4 Käyttäjä vahvistaa ja takaa Googlelle, että hänellä on kaikki oikeudet, valta ja valtuudet, jotka tarvitaan yllä mainitun käyttöoikeuden myöntämiseen.
En osaa lukea lakipykäliä, mutta muiden käyttäjien ja kommentoijien mielestä näillä käyttäjäehdoilla ei kuitenkaan tarkoiteta, että Google tallentaisi kaiken selaimella kirjoitetut tekstit ja lähetetyt tiedostot, vaan kyse olisi Googlen palveluihin (kuten Picasa-kuva-albumi) ladatuista tiedostoista. Tietoturva ei siis olisi vaaraassa eikä Google yrittäisi kalastella käyttäjien tietoja. Tähän päivään mennessä, eikä varmasti tästä eteenpäinkään, luottoni Gmail-sähköpostipalvelua kohtaan ei ole horjunut, joten en ole lopettamassa sen käyttöä. Jostain syystä vain selaimen kohdalla tuntuu, että pitäisi miettiä tarkemmin?
Käsittääkseni (englanninkielisestä pykälästä on hieman vaikea saada täydellistä kuvaa) Facebookilla on samanlainen pykälä käyttäjäehdoissaan, jonka mukaan kaikki kuvat ja sisältö, jotka Facebookiin ladataan, ovat Facebookin käytettävissä ilman tekijänoikeuskorvauksia, vaikka materiaalin omistajana säilyykin käyttäjä.
Facebook: Käyttäjien lisäämä sisältö sivustolla
When you post User Content to the Site, you authorize and direct us to make such copies thereof as we deem necessary in order to facilitate the posting and storage of the User Content on the Site. By posting User Content to any part of the Site, you automatically grant, and you represent and warrant that you have the right to grant, to the Company an irrevocable, perpetual, non-exclusive, transferable, fully paid, worldwide license (with the right to sublicense) to use, copy, publicly perform, publicly display, reformat, translate, excerpt (in whole or in part) and distribute such User Content for any purpose, commercial, advertising, or otherwise, on or in connection with the Site or the promotion thereof, to prepare derivative works of, or incorporate into other works, such User Content, and to grant and authorize sublicenses of the foregoing. You may remove your User Content from the Site at any time. If you choose to remove your User Content, the license granted above will automatically expire, however you acknowledge that the Company may retain archived copies of your User Content. Facebook does not assert any ownership over your User Content; rather, as between us and you, subject to the rights granted to us in these Terms, you retain full ownership of all of your User Content and any intellectual property rights or other proprietary rights associated with your User Content.
Chrome-selaimesta sen verran, että lyhyen testailun aikana nettisivut eivät tuntuneet latautuvan nopeammin kuin Firefox 3:lla, vaikka Chromea hypetetään juuri nopeana selaimena. Tietysti pitäisi testata pidempään, jotta saisin oikeamman kuvan. Uusi muotoilu säästää jonkin verran tilaa, ja varmasti raskaammassa käytössä prosessi per välilehti -metodilla toimiva selain osoittaisi todelliset kykynsä. Toistaiseksi taidan kuitenkin pitäytyä Firefox 3:ssa, jonka uusista (Firefox 2:een verrattuna) ominaisuuksista olen juuri oppinut nauttimaan. Ehkä myöhemmin jaksan perehtyä Chromeen enemmän, ja varmasti ainakin sitten, kun beta-vaiheesta päästään 1.0:aan.

“Kaikki” palvelut haalivat itselleen runsaasti oikeuksia nykyään. Jos vain jotenkin on mahdollista saada enemmän, ne varmistavat, ettei se ainakaan käyttöehtojen takia mene sivu suun. Suuri osa siitä infosta, mitä käyttäjät Chromen kautta selailevat, on Googlen nähtävillä jo muutenkin. Kaikki se, mitä haetaan Googlen kautta ja kaikki, mitä selaillaan selaimella, jossa on Googlen työkalupalkki tai sivuilla, joilla on Googlen välittämiä mainoksia. Missään et pääse enää pakoon…
Pääsääntöisesti nopeusero ei ole silmiinpistävä, mutta esimerkiksi Kuvaboxia selaillessa ero Fx3:n ja Chromen välillä on sekunneissa ellei peräti kymmenissä sekunneissa. Ainakin minulla Fx3 odotuttaa aina runsaasti, kun sivu on rakenteeltaan sellainen kuin esim. Kuvaboxi on, mutta syystä tai toisesta Chrome vaihtaa sivulta toiselle niin että välähtää.
Ykkösselaimeksi Chromesta ei kyllä minullakaan vielä tällaisenaan ole, mutta siinä on potentiaalia. Mahdollisuuttaa irrallisten websovellusten avaamiseen käyttänen mm. Gmailin kohdalla jatkossa, jotta Fx3:n jumittuminen runsaan välilehtikuorman alla ei vie sentään ihan kaikkea…
Marko kommentoi tuolla toisaalla, ettei rullan klikkaus toimi. Minullakin se lakkasi ensin toimimasta (tai oikeastaan muuttui zoomiksi) ja teki sen vielä muissakin selaimissa, mutta siksipä ongelma ratkesikin muuttamatta rullan asetuksia. Nyt se toimii, kuten ennenkin.
Jos saisin kännykkään näin yksinkertaisen, mutta silti toimivan selaimen, olisin erittäin tyytyväinen. Nykyiset mobiiliselaimet eivät ole mistään kotoisin. Jokaisessa toimii jokin, muttei missään edes melkein kaikki. Chromesta puuttuu minun kannaltani katsoen lähinnä sellaisia toimintoja, joita ei mobiililaitteella kuitenkaan voisi käyttää, joten siihen ympäristöön se on tällaisenaan ideaaliratkaisu. Edellyttäen toki, että se on riittävän kevyt mobiililaitteen kapasiteetille.
Hmm…
Kun huomioidaan vielä kohta 9.4, on tuo EULA nähdäkseni vain kirjoitettu niin päin, että Google saa niin laajat oikeudet kuin mahdollista loukkaamatta käyttäjää.
“9.4 Kohdassa 11 määritettyä rajoitettua käyttöoikeutta lukuun ottamatta Google ymmärtää ja hyväksyy, että sillä ei näiden Ehtojen mukaisesti ole mitään oikeuksia tai etuja käyttäjään (tai käyttäjälle käyttöoikeuden antaneisiin tahoihin) nähden tai mihinkään käyttäjän Palveluiden kautta lähettämään, julkaisemaan tai esittämään Sisältöön nähden (riippumatta siitä, onko kyseiset oikeudet rekisteröity tai missä maassa ne ovat voimassa). Jos käyttäjä ei ole toisin Googlen kanssa kirjallisesti sopinut, käyttäjä ymmärtää ja hyväksyy, että hän vastaa kyseisten oikeuksien suojaamisesta ja ylläpitämisestä, ja että Googlella ei ole velvollisuutta tehdä sitä käyttäjän puolesta.”
Kohdassa 11.1:hän sanotaan myös, että “Käyttöoikeuden ainoana tarkoituksena on antaa Googlelle mahdollisuus näyttää, jakaa ja mainostaa Palveluita.” Ja kohdassa 11.2: “jaettujen palveluiden tuottamiseksi sekä oikeuden käyttää tällaista Sisältöä kyseisten palveluiden tuottamisessa.”
Ja niin kuin ensimmäisessä kommentissani totesin, firmat kirjoittavat ehdot niin päin, ettei mitään vahingossa jätetäv hyödyntämättä. Toistaiseksi esim. noissa Googlen ehdoissa on kuitenkin sentään jo valmiiksi rajattu palveluntarjoajan oikeuksia ja korostettu käyttäjällä edelleen pysyviä oikeuksia. Toivotaan, että jatkossakin on näin ja että Google ja kumppanit pelaavat reilua peliä. Niin kauan kuin käyttäjillä on niille jotain merkitystä, siitä lienee toiveita.
@ Teevati – Jos kännykäsi tukee Java-sovelluksia, niin testaa Opera Mini selainta. Opera Mini selainta parjataan useimmiten siitä, ettei siinä ole välilehtiä. On kuiten syytä pitää mielessä, että rajana on puhelimen muisti. Toinen tosiasia on, että uusinkaan Opera Mini ei pysty suoraan toistamaan esimerkiksi videoita, vaan ne täytyy ensin ladata puhelimelle ja toistaa sitten jollain muulla sovelluksella. Mutta tässäkin on yleensä rajoitteena puhelimen resurssit. On turha odottaa ainakaan peruspuhelimelta liikoja.
Hmm, suomen kielisen EULA:n mukaan käyttäjä siis kuitenkin säilyttää tekijänoikeuden. Mutta löytyy tuolta kyllä suorastaan huvittavia kohtia, missä ei vissiin ole ihan täysin mietitty ainakaan suomennosta:
“Käyttäjä sitoutuu olemaan käyttämättä (tai olemaan yrittämättä käyttää) Palveluita muilla tavoin kuin Googlen tähän tarkoitukseen varaamalla käyttöliittymällä, ellei tätä ole erillisessä Googlen kanssa tehdyssä sopimuksessa nimenomaisesti sallittu.”
Luetaanpa kuin piru raamattua… Nyt kun olen kerran tullut käyttäneeksi Google Chromea, niin ilmeisestikään en saa enää käyttää Gmailia millään muulla selaimella. Ja koska noita “palveluita” ei oikein selkeästi määritelty, niin enpä vissiin saa enää lukea tätä Minnan Nettikoloakaan millään muulla selaimella :D
No, eiköhän tuossa tarkoiteta yksinomaan Googlen ja sen tytäryhtiöiden palveluita. Vaan silti, mites tuo Gmail?
Minna, onko kommenttien määrällä tai muotoilulla jokin rajoitus? Koitin laittaa justiinsa löytämäni linkin, missä Googlen kerrotaan jo korjanneen ylilyöntinsä. Tässä löytämäni linkki ilman tageja ja http:tä:
linkki
@ Sami
Opera Mini on kyllä tuttu ja asennettuna sekä välillä käytössäkin. Puhelimena Nokia E90, joten Java kyllä toimii. Ei tämäkään toki kovin monta välilehteä voisi jaksaa pyörittää, mutta hitusen kaipaisi joustavuuttaa selailuun kuitenkin. N800:lla surffailu on jo vähän kätevämpää, muttei siinäkään selainta ole säädetty ihan loppuun asti. Paremmin toki kuin kännyköissä.
EULA:t ovat englanniksikin sekavaa luettavaa saati sitten, kun ne käännetään ja sitten koetetaan mahdollisesti vata/vielä sovittaa paikalliseen (tai EU:n) lainsäädäntöön. Gmailin tapauksessa Google itse tarjoaa mm. mobiiliversion sekä selainversion, joka toimii millä selaimella tahansa (kevyin versio ehkä jopa tekstipohjaisesti?), joten vielä ei sentään olla yhden selaimen loukussa. Toisin kuin monien IE-only sovellusten ja sivujen kohdalla jo ennestään ja vieläkin on. Etenkin bisnessovelluksissa.
Kohdan 11 uusi versio ainakin on selkeä.
Ei selaimissa taida olla juurikaan eroa, jos puhutaan ihan vain HTML-sivujen selailusta :). Kun mukaan heitetään Javascriptiä, niin tilanne muuttuu.
Itsellä Chrome on nyt toista päivää käytössä. Ja en näe syytä miksi en jatkaisi tämän käyttöä. Toki, adblock jne. loistaa poissaolollaan, mutta pidän käyttöliittymästä enemmän kuin FF:n käyttöliittymästä.
Siis tietenkin HTML-renderöinnissä on eroja, ja IE:n CSS-”tuki” on kuuluisa kautta valtakunnan. Minä puhuin siis renderöinnin nopeudesta. Siinä ei ole juurikaan eroja, ei ainakaan mitä olen testaillut IE 6.0:aa, Chromea, Safaria ja Firefoxia.
Ulkonäössä on toki välillä eroja, mutta nopeus on suunnilleen sama.
Minulle kyllä on näyttänyt nopeampana myös ihan plain html -sivuja. Kuten vaikka oma kotisivuni. Syynä voi toki olla osin myös se, että Fx:ssa minulla on aina auki kymmeniä välilehtiä. Chrome ei ole vielä ehtinyt saada samanlaista kuormitustestausta, mutta pitänee se pikapuoliin tehdä.
Toisaalta pelkkää html:ää käyttävät sivut alkavat olla harvassa, jolloin JS:n suoritusnopeus nousee arvoonsa. Esim. Kuvaboxi lienee juuri sellainen tapaus. Sama tuntuu pätevän Flickriin. Kuvasaitteja siis molemmat ja käyttävät JS:iä monessa kohtaa.
Käyttöliittymän keveys ja ilmavuus sekä prosessi per välilehti ovat ne mitkä tässä eniten miellyttävät. Muutenhan kaikki löytyy muualtakin. Ilmavuuskin toki, jos säätää itse (minkä olen pitkälti tehnytkin), mutta suoraan paketista on aina parempi.
Hmm. 58 välilehteä auki eikä ongelmia. Ainakaa vielä. Kone kyllä hetkittäin pikkuisen nikottelee uusien juttujen avaamisessa ja ikkunoiden välillä siirtymisessä, mutta onhan minulla toki samaan aikaan Fx3 ja 119 välilehteä sekä IE7 ja 19 välilehteä ynnä muutama muu ohjelma auki. Chrome kuitenkin fudaa kuten pitää.
Näin monen välilehden hallinnassa se ei kuitenkaan vielä ole kovin kätevä, kun täytyy sokkona siirtyä välilehdeltä toiselle. Thumbnail-kooste välilehdistä tai rullan takaa avautuva lista auttaisivat paljon. Kaipa sellaisiakin sopii laajennusten myötä odottaa.
Hetkeä myöhemmin välilehtiä oli vielä kymmisen lisää. Jossain 170 tienoilla on välillä pyörinyt määrä maksimissaan, mutta melko tavallinen on jotain 100+. Siinä vaiheessa yleensä olen jakanut ne kahteen ikkunaan, joista toinen on kakkosnäytöllä. Esim. jonkin teeman artikkelit tai lähdeaineistot tms, on kätevä pitää erillisessä ikkunassa ja aktiivisesti surffattavat ja käsiteltävät kohteet toisessa. Ja liki sata välilehteä alkaa myös olla hieman hankala hallita yhdessä ikkunassa.
Fx:n laajennukset onneksi tarjoavat tuon thumbnail- ja rullalista-toiminnallisuuden. Muitakin olen kokeillut, mutta itse käytän Firefox Showcasea thumbnail-ikkunana ja valikkolistan välilehtien pläräämiseen (oikea nappi pohjaan ja rullaus eteenpäin = avoimet välilehdet, oikea nappi pohjaan ja rullaus taaksepäin = nykyisen välilehden sivuhistoria) tarjoaa All-in-one Gestures. Jälkimmäinen on kulkenu mukana ja Fx 1:stä lähtien ellei jo pre1 vaiheessa (silloin vielä Firebird) ja ensimmäinen Fx 2.x tasolta (harmi, etten löytänyt tai sitä ei ollut aiemmin).
Niin ja tietysti noin monen välilehden kanssa kriittistä on, että selaimen voi välillä sulkea ja palata samaan tilanteeseen, joten myös Session Manager on kuulunut laajennusvalikoimaan jo vuosia.
Siitä kehitysehdotuksesta Googlelle piti vielä kommentoimani: jos laajennukset tulevat käyttöön viimeistään prerelease-vaiheessa, uskoisin kaikkien mainittujen toimintojen löytyvän valikoimasta melko äkkiä. Saattaahan Google vaikka hyödyntää Firefoxin laajaa laajennusvalikoimaa ja tarjota helpon tien portata laajennukset Chromelle. Ellei jopa tue Firefoxin laajennuksia suoraan (tietyin rajoituksin toiminnallisuus ja rakenne-erojen vuoksi toki). Odottavan aika on pitkä…