Keanen uusi video ja levy
Kuulin aamulla radiossa brittibändi Keanen uusimman sinkun, The Lovers Are Losing. Kappale kuulosti erittäin hyvältä, paljon paremmalta kuin edellisen levyn (Under the Iron Sea) tuotanto. Ensikuulemalta The Lovers Are Losing muistutti debyyttialbumin soundista. Hyvää brittipoppia siis. Bändin uusin levy, Perfect Symmetry, julkaistaan Iso-Britanniassa tänään 13.10.2008.

Aioin kuunnella sinkun uudemman kerran Youtuben kautta, kommentoida hieman paremmin, ja samalla postata videon blogiini kaikkien kuunneltavaksi, mutta törmäsin erikoiseen ongelmaan. Löysin Youtubesta Keanen virallisen kanavan, josta löytyy mm. tämän kappaleen virallinen musiikkivideo, mutta bändin pojat ovat blokanneet (ainakin) Suomen kuulijoiden ulkopuolelle. Videota ei saa edes Youtuben sivuilla auki. Internetiä paljon käyttävälle tällainen on lähes tyrmistyttävää. Olen aiemmin törmännyt vastaaviin blokkauksiin yhdysvaltalaisten televisiokanavien kohdalla (esimerkiksi tietyt promo-videot näkyvät vain pohjoisamerikkalaisille käyttäjille), mutta eurooppalaisen populaarimusiikkia soittavan bändin yhteydessä blokkaus vaikuttaa järjettömältä. Monesti varsinkin virallisilla Youtube-kanavilla videoiden sisällyttäminen ulkopuolisille sivustoille on estetty, mutta Keane olisi sentään saanut antaa katsoa kyseisen videon!
Internet on nykyään niin voimakas markkinointikanava, että tuntuu hullulta blokata samalla mantereella olevan maan kuulijat ulkopuolelle. Levy (Perfect Symmetry) julkaistaan ylihuomenna (15.10.2008) myös Suomessa, joten luulisi musiikkivideon olevan kuultavissa ja nähtävissä myös täällä. Sehän olisi pelkkää “ilmaista” mainosta! Jos tämä on kerran linjaus, ei kappaletta olisi pitänyt antaa radiosoittoonkaan. Mielestäni. Sitä paitsi, moni (minä mukaanlukien) tilaa musiikkinsa ulkomailta, koska se on verkkokauppojen kautta helppoa ja edullista. Videoiden blokkaaminen ei ainakaan lisää levymyyntiä.
Lisäharmistusta aiheuttaa Keanen viralliset nettisivut (yllä): ne näyttävät siltä kuin joku olisi hakkeroinut sivut vinksalleen. Sivuilla suurimman huomion kiinnittää kirjautumaan kutsuvat tekstikentät. Ei sinkusta kiinnostunutta kuulijaa, maksavaa asiakasta, pitäisi pakottaa rekisteröitymään bändin sivuille… heti sen jälkeen kun asiakas on kräkännyt selaimensa peittämään todellisen selailuvaltion.
Ei näin, ei näin.

Argh, onpa ärsyttävää. Ei pitäisi enää vuonna 2008 olla yhden videon katsominen “metsästyksen” takana. Jos ei haluta käyttää Youtuben kaltaisia sivustoja apunaan niin käytettäisiin edes omia sivujaan hyväksi ja sinne kaikki helposti esille.
Törmäsin samaan ongelmaan kun yritin katsoa tuon musiikkivideon ja ihmettelin kovasti kun se oli blokattu. Ei mitään järkeä…
Kuuntelin pienet pätkät uusista kappaleista ja vähän vaativat “sulattamista”.
Itse olen ollut bändin “mukana” alusta asti eli jo ennen kuin ensimmäinen Hopes & Fears -albumi nousi hitiksi ja monien kanssa kaivataan “vanhoja hyviä aikoija”, jolloin bändi oli uskottavampi ja odotukset korkealla. Ärsyttää nyt todella nettisivu-uudistus ja tuo videoiden blokkaaminen. Bändi taitaa olla tiukasti levy-yhtiön hyppysissä, koska vaikea uskoa monesti tapaamistani muusikoista nykyistä superkaupallista asennetta (joka näkyy nyt siis kaikessa muussakin markkinoinnissa). Toisaalta ovathan he siihen suostumuksensa antaneet… Se on harmillista sinänsä, että Keanesta pitämisestä on tullut jotenkin nolo asia monille juuri kaupallisuuden vuoksi. Siltikin vaikka bändi nyt tekeekin todella hyvää musiikkia ja bändin jäsenet ovat hyviä tyyppejä.
Vilpittömästi pidän valtavasti uudesta levystä, vaikka se vaatikin useamman kuuntelukerran ennen kuin alkoi toimia. H&F on kuitenkin se rakkain, ja todella toivon, että bändin 4. levy on sitten oikein supertäysosuma musiikillisesti.
Levy ainakin oli kokonaan kuunneltavissa last.fm-nettisivuilla bändin kommenttien kera. Uusimman sinkun videon löytää esim. etsimällä Keanen forumista linkin uutta videota koskevan keskustelun alta. Huh, monimutkaista. Video on mielestäni aika outo, ja Keane ei ole muutenkaan mielestäni kunnostautunut videoiden tekijänä. Olipas hauska päätyä tänne, kun itsekin eilen tuota blokkausta ihmettelin…