HTPC-ajatusleikki
Kuvittelin hetken aikaa, että rakentaisin - osittain tietokonekasauksen ilosta, osittain tarpeeseen - meille HTPC:n eli kotiteatteritietokoneen olohuoneeseen. Tietokone olisi rakennettu Antec NSK2480 -koteloon, ja sisältä löytyisi mATX-kokoinen emolevy, vähävirtainen mutta tehokas prosessori, muistia, pari kiintolevyä RAID 1-varmistuksella (toinen kiintolevy peilikuva ensimmäisestä, jolloin toisen rikkoutuessa tiedostot olisivat tallessa toisella), tarpeenvaatiessa HD-rautapurkuun kykenevä näytönohjain ja Blu-Ray-asema. Mahdollisesti myöhemmin myös kahdella virittimellä varustettu digiviritin. Näiden lisäksi olisi pitänyt ostaa pienikokoinen langaton näppäimistö ja pikkuhiiri.
Vaikka olen periaatteessa Intelin kannattaja, harkitsin “Intel-emolevy + Intel-prosessori + edukas näytönohjain” -yhdistelmän varteenotettavaksi vaihtoehdoksi 780G-piirisarjallista AMD-emolevyä (rautapurkuun kykenevä integroitu näytönohjain HDMI-liitännällä) ja AMD:n 45-wattista tuplaydinprosessoria, joka olisi ollut huomattavasti edullisempi kombo.

Ajatuksen asteella ollut projekti kaatui siihen, että olisin halunnut tietokoneen ainoaksi käyttöjärjestelmäksi jonkin Linuxin, esimerkiksi Ubuntun. Ongelma ei ole varsinaisesti käyttöjärjestelmä, koska toimivan Linux-PC:n rakentaminen on enemmän kuin mahdollista, vaan se että tällä hetkellä aitojen Blu-Ray-levyjen katseleminen Linux-järjestelmässä on laitonta. Järjetöntä. En missään nimessä ole Vista-vastainen, se on mielestäni oikein näppärä käyttöjärjestelmä, mutta edukkaan HTPC:n kohdalla 100 euron sijoitus käyttöjärjestelmään tuntuisi hullulta. Kunnes Linux-ongelma ratkeaa, pitäydyn joko DVD-soittimessa tai ostan Blu-Ray-soittimen. En nimittäin halua maksaa 500+ euroa tietokoneesta ja 25-30 euroa elokuvasta katsoakseni sen lainvastaisin keinoin.
HD-DVD on jo käytännössä kuollut ja ennustaisin myös Blu-Rayylle lyhyttä elinikää, sillä jo muutaman vuoden kuluessa laajakaistojen nopeutuessa elokuvien levityksenä netstreamina tulee arkipäivää. Tämä tietää myös videovukraamoiden katoamista.
@ Rami - Minä en usko, että Blu-Rayt niin vain häviävät. Nyt kun soittimia saa jo reilulla 240 eurolla, ne varmasti yleistyvät seuraavan vuoden aikana. Lisäksi on ollut puhetta, että Blu-Ray-levyt yleistyisivät tiedontallennusmuotonakin. Senhän näkee sitten, kun kehitys kehittyy. Blu-Ray-asema ei rajaisi käyttöä vain Blu-Ray-levyihin, vaan voi katsoa ja soittaa myös DVD- ja CD-levyjä, ja sopivalla asemalla voi myös polttaa niitä. Jos HTPC:n päädyn jossain kohtaa rakentamaan, Blu-Ray-asema on selkiö, koska FullHD-telkkari on aika turha, jossei katso ollenkaan HD-materiaalia.
Ja itse olen sen verran “vanhoillinen”, etten osta tai vuokraa mitään digitaalisessa muodossa, ainakaan vielä. (Musiikkia en aio ikinä, vannon, ostaa digimuodossa. Oikeat levyt ne hyllyssä olla pitää.) Jotenkin kuvittelisin elokuvien vuokrauksen netistä hankalana, mutta varmaan tilanne muuttuu jatkossa. :)
Tjoo en tiedä tuosta blurays:tä. On toki mahdollista, että Bluray korvaa DVD:n ainakin myyntikäytössä. DVD:n ja myös Bluray todellinen ongelma on vuokrauskäyttö. Optiset levyt ovat nimittäin “naarmuarkoja”. Ei ole kiva, jos vuokrattu levy pätkii näiden naarmujen takia. Itse näkisin niin, että vuokrauskäytössä nähdään tulevaisuudessa Flash-muisteja. Toinen vaihtoehto on nopea tietoverkko, mutta HD- tasoisena koko illan elokuvat eivät vielä, joka kotii streemaudu. Ehkä sitten tulevaisuudessa…