Top 4: Syyt miksi oma asunto
Meillä on kiikarissa oman asunnon hankinta. Kävimme tänään katsomassa 3-kerroksista vuonna 1959 rakennettua rivitaloasuntoa kohtuullisen lähellä Oulun keskustaa. Asunnon keski- ja yläkerroksissa on yhteensä 65 neliötä, kellarissa 30 neliötä. Kämppä on ihan hyvässä kunnossa, ja siinä on putki- ja sähköremontit tehtynä. Pienellä pintaremontilla ja yläkerran kylpyhuoneen laittamisella siitä tulisi kiva pieni ensiasunto. Koska asunnonosto on vielä pienestä kiinni, valituttaa ja kiukututtaa, ja alla neljä parasta syytä oman asunnon ostamiselle.
Nykyinen asunto
Nykyinen asunto on toimiva ja ihan kivan näköinen, mutta täällä on Kylmä. Ja porssakäytävässä haisee. Viime talvena kiinteistöhuolto kävi tiivistämässä makkarin ikkunat, mutta siitä ei ollut apua. Patterit ovat täysillä ja asunnossa on kylmä. Jo nyt, ennen kunnon pakkasia. Lisäksi asunto sijaitsee lievästi huonolla alueella. Muuta haittaa ei ole ollut, mutta öisin ei ole mukava herätä känniläisten mekastamiseen kadulla.
Kallis vuokra
Meillä on tällä hetkellä jo kohtuullisen korkea vuokra ja todennäköisesti se nousee alkuvuodesta. Saisimme nykyisellä vuokralla käytännössä hoidettua lainalyhennyksen, jonka päälle pitäisi maksaa hoitovastike. Omaa maksaessa ei tuntuisi, että maksaa tyhjästä. Samankokoisia, edullisempia, paremmalla alueella sijaitsevia vuokra-asuntoja ei ole tarjolla.
TV-huone
Hmm. Kiikaroimaamme asuntoon olisi mahdollista rakentaa kellariin TV-/elokuva-huone. Samalla vaihtaisimme 32-tuumaisen kuvaputkitelkkarin 40-tuumaiseen LCD-telkkariin. Uuu.
Se olisi oma
Yksinkertaisesti se, että oma on oma. Oman saisi laittaa ja remontoida juuri niin kuin haluaa.
Ekana, työ ootte niin lullia kun ootte vielä niin “nuoria” mutta silti ootte ihan perhe-elämässä kiinni :)
Asunnon kylmyys on yksi pahimmista. Huittisissa majaillessa (muutama vuosi sitten) olin rivarissa joka oli niin kylmä että pahimmillaan vilukissana nukuin paksun peiton alla 3 paitaa ja pikät samettikollarit ja sukat ja villasukat päällä. Ehkei ihan kaikki olisi ollut tarpeen mutta ainaki oli tavallisen lämmin eikä kylmä ollenkaan.
Mutta siis, onnea oman asunnon metsästykseen! :)
Kun aikansa asuu ja viihtyy, niin laina lyhenee ja kämppä muuttuu ihan oikeasti omaksi. Sitten se maksettu osuus käy vakuutena muulle lainalle, jos tarvis on (esim. 45″ taulu tulevaisuudessa?). Jos asunto ja yhtiö hyvät ja kunnossa usein saa omansa pois kun myy - tosin tässä nyt laskusuhdanne näköpiirissä; mutta jos aikoo ihan oikeasti asua itse pidempään, niin kyllä kannattaa. Lainoitus kannattaa kilpailuttaa, eli tarjouksia eri pankeista. Asunnon ja yhtiön kunto kannattaa selvittää välittäjää laajemmin ml. isännöinti, kiinteistönhoito ja osakkaan vastuulle kuuluvat hommat (yht.alueet, liputus, lumityöt yms). Hoitovastikkeet noussevat yleisen kustannustason nousun myötä, joten kannattaa varautua pieneen pelivaraan että jää elämiseenkin. Kysyntä on hiipunut, joten omakin tarjous myyjälle saattaa ns. purra, mutta tämä on niin kohdekohtaista ja markkinatilanteesta riippuvainen juttu. Onnea kodin haussa!
@ Al_mohha - Taloyhtiö on hyväkuntoinen ja hoidettu. Työkaveri asuu ko. talossa ja kehui kovasti, kun siitä kyselin. Laskusuhdanne ei tunnetusti tee hyvää asuntojen arvoille, mutta tarkoitus on asunnossa asua pitkään, ja sinä aikana arvot ja korot ja talous ehtii heitellä moneen suuntaan.
@ Hanna Iris - Ei se ikää katso, kun oman kodin haluaa ostaa. Rassaa maksaa 650 euroa vuokraa eikä siitä rahasta saa koskaan takasi yhtään penniä. :<
Kiitos kummallekin toivotuksista! :) Takaajista vielä vähän kiinni tämä hankinta, muuten kyllä oltaisiin heti valmiita kauppoihin!
Onnea asunnon hakemiseen! Kyllä itsekkin olen sitä mieltä, että mieluummin maksan lainaa pois, kun maksan vieraalle ihmiselle/firmalle vuokraa. Loppukustannus on suunnilleen sama, ja sitten vuosien kuluttua se asunto on oma, kun vuokralla se asunto olisi vieläkin jonkun toisen omaisuutta.
Meilläkin edellinen kämppä oli pahuksen kylmä. Talvella ulkonurkkien lämpötila oli noin 13-15 astetta, ja sähköpatterit (suora sähkölämmitys) hohkasi kuumana…. Nyt on isompi asunto, ja selvästi kalliimpi sähkö (tuulivoimaa entisen hiili/ydinvoiman sijaan) ja sähkölasku on murto-osa entisestä….
@ Janne - Kiitos! Meillä on onneksi nykyisessä vuokra-asunnossa kaukolämpö niin ei lämmitys köyhdytä. Mutta eipä siitä tunnu kauheasti olevan iloa, kun remontin yhteydessä on talon patterit asennettu väärin ja lämpö menee väärään suuntaan. Ah, vuokrakämpän ihanuuksia.
Kuka omistaa talon? Mitä sanoo kunnan ympäristöviranomainen? Tuhlailua vuokralaisen kustannuksella? Harkitkaa vakavasti reklamaation esittämistä vuokranantajalle. Yleensä lämpöpattereiden asennuksesta vastaava yritys on vastuussa töidensä oikeellisuudesta tai ainakin siitä, että on tehty suunnitelmien mukaan.