Muutamat suomalaisverkkokaupat ottavat jo vastaan ennakkotilauksia Eee PC 901:sta. Ainakin Lapstore ja Tietoasema listaavat koneen tuotevalikoimassaan. Hinta sekä XP- että Linux-mallilla on 399 euroa eli karvan verran vähemmän, mitä koneen tilaaminen Briteistä postikuluineen maksaisi. Tietoasemalta löytyy vain Xp-malli, Lapstorelta molemmat. Saatavuusajankohdaksi mainitaan viikot 34-35.
Nyt kannattaa kuitenkin muistaa, että Eee PC 701:n piti alunperin tulla Suomen kauppoihin tammikuulla, mutta ensimmäiset koneet toimitettiin (Suomessa) vasta toukokuun viimeisellä viikolla. Ehkäpä kuitenkin Asus on oppinut jotain ja tilanne on uuden mallin kohdalla parempi. 900 16G:kin tuli myyntiin melkein ajallaan.
Päivitys: Tällä hetkellä (12.8.2008) näyttää, että 901 saapuisi Suomeen muutamien jälleenmyyjien tarjoamista päivämääristä huolimatta syyskuussa. Huhun mukaan Asus julkaisisi 901:n silloin ison mainoskampanjan siivittämänä. Vaihtoehtona tietenkin on, että mainoskampanja on Elisan/Saunalahden eikä Asuksen.
Nyt kun ensimmäiset Eee PC 901:n Linux-mallit (20G) on toimitettu ostaville asiakkaille (Yhdysvalloissa), on selvinnyt, että näistä koneista on jätetty pois ZIF-liitin, joka on aiemmin toimitetuissa XP-koneissa (12G). ZIF-liitin ja 1.8-tuumainen kovalevyn paikka mahdollistavat tallennustilan laajentamisen jopa yli sataan gigatavuun. Harmillista, että nyt näyttää siltä, ettei aiemmin mainostamani modausmahdollisuus ole enää mahdollista seuraavissa 901-erissä. Ne kiireiset, jotka eivät jaksaneet odottaa Linux-versiota ja kääntyivät XP-version puoleen, saavat nauttia laajennusmahdollisuudesta. Krr.
Euroopassa 901 Linuxin julkaisu on näillä näkymin elokuun alkupuolella, jos silloinkaan…
Jkkmobile on tehnyt asennus- ja testausvideon Eee PC 901:n tallennustilan laajentamisesta. 901:ssa on valmiina tila ja liitin (ZIF) 1.8-tuumaiselle kovalevylle tai ZIF > CompactFlash-adapterille. Modauksen avulla 901:n tallennustila voidaan moninkertaistaa.
Päivitys:uusista 901-eristä on paljastunut, että ZIF-liitintä ei (välttämättä) löydy koneista jatkossa. Mutta jos on onnistunut saamaan käsiinsä 901:n ensimmäisistä toimituseristä, ZIF-liitin tarjoaa loistavan laajennusmahdollisuuden.
1.8″ kovalevyjä on olemassa perinteisiä HDD-levyjä ja flash-pohjaisia SSD-levyjä. HDD-levyjä on saatavilla 20 gigatavusta ylöspäin ja hinnat pyörivät kympeissä tai reilussa sadassa eurossa. 1.8″ kovalevyt ovat samoja, joita on käytetty joissain iPod-soittimissä, joten ne kestävät melko hyvin iskuja. 901:n sisään mahtuu maksimissaan 8 mm paksu kovalevy. Ainakin siis jopa 80 ja 120 gigatavun levyjä pystyy asentamaan. SSD-levyt ovat toistaiseksi vielä kalliita ja, kuten jkkmobilen videossakin todetaan, 32 Gt:n SSD-levy maksaa satoja euroa - suuremmista puhumattakaan. Lisäksi pitää ostaa ZIF-kaapeli, jota ei toimiteta levyn mukana.
Toinen laajennusvaihtoehto on myös flash-pohjainen. Ebaystä ja Huuto.netistä on saatavilla juuri sopivan kokoinen ZIF > CompactFlash -adapteri, johon voi asentaa CompactFlash-muistikortin, joita on saatavilla ainakin 32 Gt:n malleja. 32 Gt:n CF-kortti maksaa paikasta riippuen sata euroa ja adapteri alle kympin. Adapterin mukana toimitetaan ZIF-kaapeli.
Koska 8/16 Gt:n alkuperäinen SSD-levy pitää poistaa, koneelle jää asennettavan tallennustilan lisäksi 4 Gt:n nopea SSD-levy. ZIF-porttiin liitettävä tallennustila eli lisättävä media näkyy BIOSissa masterina ja alkuperäinen SSD slavena. (Master on ensisijainen, slave toissijainen). Kone käynnistyy aina ensisijaiselta levyltä, jolloin käyttöjärjestelmä pitää asentaa sille.
Jkkmobile selvitti, että kun HDD- tai SSD-levyn asentaa, sen voi laittaa buuttausjärjestyksessä toissijaiseksi eli käyttöjärjestelmän voi jättää alkuperäiselle SSD-levylle. CF-adapterin kohdalla tämä järjestyksen muuttaminen ei onnistu, jolloin käyttöjärjestelmä pitää löytyä CF-kortilta. Tästä johtuen HDD- tai SSD-levy on mielekkäämpi vaihtoehto.
Videolta selviää enemmän. Tallennustilan lisäys on todella helppoa!
Isoon runkoon kootun Eee PC 904HD:n ohjehinta on 269 puntaa (sis. ALV) eli noin 337 euroa. Eee PC 901:n Linux- ja XP-mallien ohjehinta on kummankin 299 puntaa eli noin 375 euroa. Huomioitavaa on, että tällä hetkellä (lähes) kaikki brittikaupat (ennakko)myyvät 901:stä noin 20 puntaa kalliimmalla. Eee PC 1000:n (Linux) hinta on 369 puntaa (465 euroa) ja Eee PC 1000H:n (XP) 349 puntaa eli 440 euroa. Varsinkin 901:n hinta-ominaisuussuhde vakuuttaa yhä enemmän.
Koneiden tarkat ominaisuudet löytyvät yhdestä taulukosta esimerkiksi Asuksen brittisivuilta.
Nyt kun 901:n XP-versiota on alettu toimittaa (pieniä eriä) asiakkaille sekä USA:ssa että Iso-Britanniassa, akunkesto varmistuu: Jkkmobilen mukaan 901:n akku kestää helposti 5 tuntia. Kuulostaa hyvältä!
Kirjoitin alkuviikosta huhuista, joiden mukaan Asus olisi suunnittelemassa uusien Eee PC-mallien julkaisua. Asuksen englantilaisten Eee-sivujen mukaan tulossa todellakin on muutamia uusia malleja jo lähiaikoina. Lisääkin saattaa tietysti olla tulossa, mutta tällä hetkellä (britti-)sivuilta löytyy seuraavat mallit:
Vanhat tai aiemmin varmistuneet tulevat mallit:
Eee PC 2G Surf - 7″ | 2 Gt SSD | Celeron | 512 Mt RAM | ei kameraa | Linux | alle 1 kg
Eee PC 4G - 7″ | 4 Gt SSD | Celeron | 512 Mt RAM | kamera | Linux | alle 1 kg
Eee PC 4G XP - 7″ | 4 Gt SSD | Celeron | 512 Mt RAM | kamera | XP | alle 1 kg
Eee PC 900 XP - 8,9″ | Celeron | 12 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | XP | 0,99 kg
Eee PC 900 - 8,9″ | Celeron | 20 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | Linux | 0,99 kg
Eee PC 901 - 8,9″ | Atom | 20 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | bluetooth | Linux | 1,1 kg
Eee PC 901 XP - 8,9″ | Atom | 12 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | bluetooth | XP | 1,1 kg
Eee PC 1000H - 10″ | Atom | 80 Gt kovo | 1024 Mt RAM | kamera | bluetooth | XP | 1,45 kg
Eee PC 1000 - 10″ | Atom | 40 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | bluetooth | Linux | 1,33 kg
Uudet mallit:
Eee PC 900 16G - 8,9″ | Celeron | 16 Gt SSD | 1024 Mt RAM | kamera | Linux | 0,99 kg
Eee PC 904HD XP - 8,9″ | Celeron | 80 Gt kovo | 1024 Mt RAM | kamera | XP | 1,35 kg
Huom! Joitain malleja ei välttämättä koskaan tulla myymään Suomessa.
Asus Eee PC 904
Eee PC 900 16G on päivitetty malli 900:sta ja ilmeisesti se on koottu samaan “vanhaan” runkoon. 901:een verrattuna siinä on vähemmän tallennustilaa eikä siinä ole bluetoothia eikä uusinta n-standardia tukevaa WLANia. 900:n tapaan 900 16G painaa hieman vähemmän kuin 901. Prosessorina ei ole uusi Intel Atom vaan Intel Mobile Celeron.
Eee PC 904HD XP on se puhuttu “9-tuumainen 10-tuumaisessa rungossa”. Ominaisuuksiltaan 904HD onkin aiemmasta poiketen lähempänä 900:aa kuin 901:stä. Siinä ei ole bluetoothia, uusinta n-standardia tukevaa WLANia eikä Intel Atom-prosessoria. Painoa suuremman rungon vuoksi on 900:aan verrattuna yli 300 grammaa enemmän. Runko tulee tiettävästi olemaan sama kuin 1000-sarjassa.