Tukkavahoja
Tilasin Hairstoresta kolme purkkia hiusvahaa ja sain ne käsiini viime viikon lopulla. Tein tilaukseni siis juuri sopivasti ennen heinäalen alkamista. Jokainen vahapurkki sisälsi eri merkkistä vahaa tai muuta tukka-ainetta. Opiskeluaikoina ei pystynyt ostamaan kampaamotuotteita vaan piti kituuttaa huonoilla markettiaineilla, mutta tämän vuoden puolella, koska on ollut mahdollisuus, olen yrittänyt panostaa muotoiluaineisiin. Jos tukka on huonosti, päivä sujuu huonommin. En ole hiusmuotoilun asiantuntija, mutta lyhyiden hiuksien (omieni) sokimisesta minulla on kymmenen vuoden kokemus. Erilaiset vahat ja pastet ovat tulleet tutuiksi.

Tilaamistani tuotteista ainoa ennestään tuttu oli Osis+ 4-play, joka sopii hyvin lyhyeen tukkaan. Se on valkoista voidemaista pastea, joka tarjoillaan pienestä pumppupullosta. Aineen pitäisi kestää uudelleenmuotoilua (kostutus ja muotoilu), mutta tämä ominaisuus ei mielestäni siinä oikein toimi. 4-playssa on keskivahva pito - juuri sopiva haituviini - eikä se jätä hiuksia rasvaisen näköisiksi. 4-playn purkki on uudistumassa punaisesta metalliseen. Toivon mukaan tuote itsessään pysyy samanlaisena. Tuoksu on mieto ja sopii sekä miehille että naisille.
Ensimmäinen tuntematon tuote on tyylikkään retrosti pakattu Dax Waxin Short and Neat -vaha. Selosteen mukaan se sisältää hoitavia öljyjä ja tekee hiukset terveen ja kiiltävän näköisiksi. Short and Neat on melkein kirkasta hyytelömäistä ainetta. Se tuoksuu - ne ole vielä päättänyt kummalta enemmän - joko luonnollisen kookosmaiselta tai mummoaineelta. Jo toisella käyttökerralla onnistuin saamaan tukkani näyttämään melko kivalta. Ensimmäinen oli ihan katastrofi ja hiukseni näyttivät täysin rasvaisilta ja likaisilta. Tällä saa tukkaan pientä raskautta ja luonnollista jämäkkyyttä. Mielestäni unisex-tuote.

Toinen itselleni uusi tuote on Cutrinin Chooz Messy Mud. Saven näköinen kuituvaha tuoksuu ihanan hedelmäiseltä, omenalta tai päärynältä tai vastaavalta. Vaha on juuri sopiva pieneen muotoiluun ja latvojen laittamiseen. Oikealla tekniikalla hiukset eivät jää likaisen rasvaisiksi, mutta kiiltoa vaha antaa. Karsastan hieman kiiltoa antavia vahoja, koska en osaa käyttää niitä ja ne eivät tunnu sopivan hiustyypilleni. Tämä kuitenkin tuntuu hyvältä, kunhan muistan käyttää maltilla.
Kaapista löytyy lisäksi aiemmalta tilauskerralta Osis+ Mess Up -mattavahapurkki, joka on vähän kuin savea. Se on melko voimakas eikä jätä hiuksia rasvaisen näköisiksi. Mess Upin kohdalla tosin ongelmana on joskus, että varsinkin todella lyhyt tukka saattaa tulla luonnottaman pörröisen näköiseksi. Olen kuitenkin aina pitänyt Mess Upista, se on melko varma valinta omalla kohdallani. Se tuoksuu mielestäni hyvältä. Tuoksun perusteella se on naisten tuote.