Loading ...Tarvitseeko yrityksesi tai yhdistyksesi nettisivut? Katso tarkemmin täältä.
Nintendo Wii on ollut tänä(kin) jouluna lasten (ja vähän vanhempienkin) suosikkilahja. Konsolilla on jo kaksi vuotta ikää, mutta aina vaan se ilostuttaa saajaansa.
Videokollaasissa 50 lasta/nuorta avaa joulupaketin ja löytää sisältä Wiin. Hupaisaa. Eräs poika näyttää ihan maaniselta (pirun vallassa olevalta?), yksi alkaa itkemään ilosta, ja vaikka mitä.
Sunnuntaina kavereiden luona vieraillessa tuli kokeiltua Dancing Stage Universe 2 -tanssipeliä. Se on Xbox 360 -konsolille tarkoitettu tanssipeli, jonka mukana toimitetaan yksi tanssimatto. Olen keväästä asti miettinyt konsolin ostamista, mutta pääasiassa harkinnassa on ollut Nintendo Wii. Syksyn aikana olen kuitenkin laskeskellut eri konsolien hyviä puolia, ja tullut siihen tulokseen, että Xbox 360 on edullisin ja monipuolisin ja siihen on saatavilla kattavin pelivalikoima. Dancing Stage Universe 2 -peli oli viimeinen niitti ostopäätökselle. Sunnuntaina vierailun päätteeksi piti siis koukata Prisman kautta ja ostaa Xbox 360 (Pro 60GB HDMI Value) ja mainittu tanssipeli omaksi. S-etukortilla sai vielä mukavasti 5% alennuksen tulevien bonuksien päälle. En ikinä aiemmin ole omistanut konsolia, joten olihan se jo aikakin.
Wiissä epäilytti eniten se, että se on niin erilainen kuin perinteinen konsoli. Takaraivossa kutkutti ajatus, että Wiimoten ja Nunchukin heilutteluun kyllästyisi liian nopeasti. Wii vaikuttaa lisäksi liikaa bilepelikoneelta, enkä halunnut että konsoli jää vain sellaiseksi. Luulen, että Xbox 360 on juuri sopiva kapistus meidän talouteen. Sillä voi pelata sekä porukalla että yksin. Sota- tai taistelupelejä konsolilla ei tulla pelaamaan, mutta modernit tasohyppelyt kiinnostavat seurapelien lisäksi. Tässä kohtaa “seurapeleiksi” lasketaan tanssipelin lisäksi ajopelit ja mäiskintäpelit. Mikä sen mukavampaa kuin antaa kaverille turpaan! Urheilupelejä olen pelannut nuoruudessa tietokoneella jonkin verran, mutta ne eivät enää oikeastaan kiinnosta.
Konsolin kylkiäisenä tuli kaksi perhepeliä, Lego Indiana Jones: The origianl adventures ja Kung Fu Panda. Pelko vähän 3D-pelejä pelanneelle kumpikin osoittautui yllättävän hankalaksi. Suurin ongelma on hahmottaa pelimaailman kolmiulotteisuus ja hahmon liikkuminen siinä. Lyhyen totuttelun jälkeen ukon tai karhun saa kulkemaan suurin piirtein kuten haluaa. Kung Fu Pandan ensimmäinen isompi “loppari” tosin katkaisi tien tylysti ensimmäisellä kokeilukerralla. Säälittävää. Pitänee ottaa peli käsittelyyn paremmallakin ajalla.
Itse konsoli vaikuttaa aika hyvältä. Se pitää melko suurta hurinaa, mutta ääni ei pelin tiimellyksessä haittaa. Tällä hetkellä pelaamme 32-tuumaisella kuvaputki-laajakuvatelevisiolla, jolla kuva on tarpeeksi hyvä (komposiittiliitäntä). Konsolista löytyy myös HDMI-liitäntä tulevaisuudessa hankittavaa taulutelevisiota varten. Lisäksi konsolissa on kolme USB-porttia, joihin voi liittää esimerkiksi tanssimaton. Elektroniikan määrää pienentääksemme aiomme myydä vanhan DVD-”kotiteatterin” pois ja käyttää Xboxia väliaikaisesti DVD-soittimena.
Dancing Stage Universe 2 osoittautui todella viihdyttäväksi ja jopa hyödylliseksi peliksi. Hikihän siinä hyppiessä ja pomppiessa tulee! Pelissä on mukana arviolta 30 kappaletta, joista jokaisessa on neljä vaikeustasoa. Jo alin taso (Beginner) tarjoaa melko hyvin vastusta, Basic on näin aluksi joidenkin kappaleiden kohdalla liikaa. Lisäksi pelissä on erilaisia pelimoodeja, mm. party mode, game mode ja challenge mode. Peliä on mahdollista pelata myös kaksin-, kolmin- ja nelinpelinä, mutta nämä vaativat lisätanssimattojen hankintaa.
Olen täysin tanssitaidoton ja rytmitajuton, mutta aika hyvin pelissä pystyy pistämään kampoihin perusmotoriikankin avulla. Ja väkisinkin pelatessa tulee jammailtua enemmän kuin olisi tarpeellista. Iso osa kappaleista on turhan konemusiikki-/ravemaista, mutta joukosta löytyy myös muutamia siedettäviä kappaleita ja muutamia oikeasti kivankuuloisia biisejä. Pelattavaa siis riittää muutamista kauhistuksista lukuunottamatta. Tällä hetkellä omat pelisaavutukseni rajoittuvat muutaman kappaleen kohdalla alimman tason AA-tulokseen (ilmeisesti AAA on paras, E tai F huonoin) ja toiseksi alimman tason A-tulokseen. Jammajamma.
Viime päivinä, aiemman kirjoitukseni jälkeen, olen panostanut Nintendo Wiin etsimiseen ihan liikaa. Viime viikon lopulla nimittäin paljastui, että minulla on töitä ainakin tämän vuoden loppuun asti. Tästä syystä en enää harkiste Wiin ostamista vaan olen päättänyt hankkia sellaisen.
Ostoa pitäisi kuitenkin lykätä ainakin kesä-heinäkuun vaihteeseen, mutta kovasti sormissa polttelee jo päästä pelaamaan. Se näyttää mainoksissa niin mukavalta touhulta! Wii olisi loistava ohjelmanumero illanviettoihin.
Riippuen tilanteesta, Wiin hintatasosta ja mahdollisista tarjouksista, saatan ostaa Wiin ihan uutena. Harkitsen kuitenkin vakavasti, että ostaisin vähän käytetyn ja uudehkon konsolin. Käytettynä voisi saada yhdessä paketissa suhteessa halvemmalla muutaman lisätarvikeen, jotka on pakko ostaa kuitenkin.
Kiikarissa on peruskonsolin ja tarvikkeiden lisäksi, joko uutena tai käytettynä tai sopivana yhdistelmänä ainakin seuraavat:
Näiden lisäksi voisin haluta Wiille jonkin kunnollisen golf-pelin (esimerkiksi Tiger Woods PGA 07) ja jonkin muun urheilupelin kuten EA Sportsin NHL:n. NHL menee golfin edelle. Virtual Consoleen haluaisin ainakin Super Mario 3:n (NES).
Olen törmännyt jo useampaan hyvältä vaikuttavaan Wii-pakettiin sekä Huuto.netissä että muualla. Selvästi on nähtävissä, että käytettynä ostaessa pelit ja ohjaimet saa halvemmalla, jos vain paketissa on juuri sopivat roippeet mukana. Jos päädyn ostamaan lisäohjaimia uutena, tilaan ne luultavasti Saksasta, josta ne saa noin 30% halvemmalla kuin Suomesta.
Seuraavat viikot täytyy tiukasti seurata eri myyntipalstojen tarjontaa, jottei täydellinen paketti mene silmien ohi. Kunpa joku myisi vähän käytettyä Wii:tä kaksilla ohjaimilla ja kahdella juuri oikealla pelillä! Huoh, edessä pakkomielteiset viikot.
Julkaistu alunperin Populaarikultturia ja tekniikkaa -blogissa 8. kesäkuuta, 2007.
Meille ei koskaan hankittu Nintendoa (NES) tai Super Nintendoa (SNES), vaikka siskojen kanssa kuinka pyydetiin moista laitetta joululahjaksi monena vuonna. Perusteluna oli aina, että sitten emme tekisi mitään muuta kuin pelaisimme sillä. Meidät haluttiin ulos juoksemaan ja leikkimään, ei mätänemään television eteen. Sinänsä tuo taktiikka ei toiminut täydellisesti, koska naapuruston lapsilla oli Nintendoja, Segoja ja myöhemmin Pleikkareita, joita pääsi pelaamaan melkein aina, kun teki mieli pelata. Myöhemmin, kun meille hankittiin “kunnon” tietokone (*), jumitimme sen ääressä tuntitolkulla. Ja nykyään tulee istuttua koneen edessä Ihan Liian Paljon.
Nykyäänkin saa pelata Nintendoa (toim. huom. “Nintendolla” tarkoitan lähinnä Super Mario Bros-pelejä), kiitos emulaattorien. (Oikea “matolaatikko” olisi kiva omistaa, mutta niitä ei ole kovin paljoa enää myynnissä hyväkuntoisina ja toimivina.) Välillä tulee pelattua monta tuntia putkeen, pääasiassa Super Mario Bros 3:sta (NES-peli), jota lapsenakin eniten pelasin. Harvassa silti on päivät, kun jaksaa tai ehtii monta tuntia pelata. Emulaattoreissa on hyvänä toimintona perinteisistä tietokonepeleistä tuttu “seivaaminen” eli pelin kohdan (state) voi tallentaa ja tästä jatkaa seuraavalla kerralla. Tietenkin joskus on tullut käytettyä tuota toimintoa myös “huijaamiseen”: kun tilanne on hyvä, elämiä ja härpäkkeitä on paljon, seivataan ja jos kuolee seuraavassa kentässä (tai edes menettää p-siiven tai tulikukan), voi palata takaisin kuolemaa tai mokausta edeltävään aikaan.
Käytössäni on halvimmasta päästä oleva Logitechin Dual Pad-ohjain, jossa ei ole mitään ylimääräisiä toimintoja. Tuo riittää mainiosti omiin tarpeisiini. Sillä voi pelata niitä pelejä, joita ylipäänsä tulee pelattua: NHL 2004 ja pari muuta urheilu- ja autopeliä, jotka eivät ole edes kesäasumuksella mukana.
(*) Mikromikko 1996 - 2002. Jos muistan oikein, koneessa oli 166 MHz:n Intel Pentium I -prosessorin lisäksi 8 gigatavua kovalevytilaa (2 x 4 Gt) ja 64 Mt käyttömuistia. Käyttöjärjestelmänä oli Windows 95.